EMO 2017 Hannover tarjoaa uutta tuottavuuden kasvattamiseen

EMO 2017 Hannover tarjoaa uutta tuottavuuden kasvattamiseen

EMO 2017 Hannover

Vuoden suurin konepajatapahtuma on ovella. MTC Flextekin väki osallistuu vuoden suurimmille konepajamessuille päämiestensä rinnalla ja näiden osastoilla. Oma osasto löytyy kaikilta suurilta edustuksiltamme, kuten Okuma, Fanuc, Goodway, Hartford ja Absolent, Ecoroll ja BreuningIRCO.

Okuma, halli 27 osasto D20

Okuma esittelee messuilla uudet Laser-sarjan työstökoneensa. Näistä koneista löytyy uusina ominaisuuksina muun muassa karkaisu- ja pinnanlisäys-ominaisuudet. Esittelyssä on myös cryogenic-koneistus ja työkappaleen automaattinen siirto koneesta toiseen. Myös monelle konepajalle tuttu Genos-sarja on saanut päivityksen ja tullaan muiden mukana esittelemään Hannoverissa.

Fanuc, halli 25 osasto A75

Fanuc on mukana tuttuun tapaan kaikkien tuoteperheidensä voimalla. FanucRoboticsin vihreät robotit esittelevät ihmisen ja robotin yhteistyömahdollisuuksia. Collaborative-robotti on yhdistetty Fanuc RoboDrill-koneistuskeskukseen ja Fanuc RoboCut-lankasahaan.

Fanuc RoboDrill keskuksista esillä ovat uudet Alpha iB5 ja ADVANCED-versiot sekä 3-, 4- ja 5-akseliset demoineen, joista 5-akselinen keskus robottiin integroituna.

Fanuc RoboCut lankasahoista esittelyssä ovat Alpha C800 iB sekä Link i ja CAM i -mallit.

Goodway, halli 27 osasto D04

CNC-sorveistaan tunnetun Goodwayn ehkä kiinnostavin messu-sorvi on B-akselilla varustettu Goodway SW 20 II -pitkäsorvausautomaatti. Mukana ovat muiden muassa myös Goodway GV 1600 M -pystysorvi ja monipuolinen tankosorvi Goodway GTW 1500 Y.

Hartford, halli 27 osasto F50

Hartford esittelee Hannoverissa SuperFineTechnology ja iF@ctory-konseptejaan. Mukana ovat myös Sm@rtcenter sekä HartrolPlus-ohjaus. Koneista osastolle on tuotu pystykarainen Hartford Splus-10 -keskus Robocelliin integroituna sekä 5-akseliset Hartford 5BC-429 ja Hartford 5A-65E.

Oheislaitteet

Oheislaitteet löytyvät muun muassa seuraavilta osastoilta:

  • Absolent, halli 6, osasto L28
  • BreuningIRCO, halli 17, osasto C17
  • Ecoroll, halli 5, osasto A59

Tervetuloa tapaamaan myyjiämme!

Tapaamisesta kannattaa sopia etukäteen suoraan myyjiemme kanssa. Messuille osallistuvat:

Työstökonemyynti 029 030 0120

  • Myyntijohtaja Mauri Kautto 044 410 0145
  • Eteläinen alue Hannu Heikkinen 040 774 0488
  • Läntinen alue Mikko Halttunen 044 410 0134
  • Itäinen alue Timo Ritvanen 040 779 6392
  • Pohjoinen alue Pasi Karvonen 040 485 8199

Robotiikka 029 030 0137

  • Johtaja Jari Pohjasniemi 044 703 6878
  • Myynti, robotiikka Simo Kiviniemi 050 384 3028

Oheislaitteet 029 030 0136

  • Jukka Yläpoikelus 050 568 5068